Asiakaskokemus

Olin menneessä elämässäni köyhän pienen puisen talon vanhin lapsi. Äiti oli jotenkin pieni ja sairas ja hiljainen, kuin elävä kuollut, robotti. Isä oli vahva, pitkä, lihaksikas ja lempeä. Hän yritti luoda kotiin toivoa. Hän metsästi ja kalasti, teki puutöitä. Autoin paljon äitiä kotitöissä ja pienempien lasten kanssa. Lapsia oli paljon. n.16 vuotiaana lähdin pienen liinanyssykän […]

”Saavuin kesäisen metsän halki kivitaloon, jossa puinen ovi ja metallinen pyöreä kahva. Talossa oli hämärää. Kädet olivat vaaleat, keskijäntevät, jaloissa valkoiset ohuet kankaat ja maanläheisiä sävyjä; vihreää, ruskeaa ja hieman valkoista kerroksittaisessa mekossa. Minulla oli tuuheat, aavistuksen kiharat hiukset. Lapsuudenkotini oli kuin kartano. Perheeseen kuului äiti, isä, sisko ja veli. Tuli tunne kuin olisimme uusioperhe

Käteni ovat vanhan naisen kädet, laihat ja luisevat. Tunnen kivut. Niitä on koko kehossani. Kehoni murenee, hajoaa, ja kivut ovat kaikkialla. Huoneessa on kuuma. Tuli palaa takassa kaiken aikaa. Haluan huoneen olevan lämmin, sillä luitani särkee ja kolottaa. Pysyttelen enimmäkseen huoneessani. Sormessani on suuri timanttisormus. Musta leninki. Leveä hameosa vannealushameineen ja tiukka yläosa ja hihat.

Ryhmäregressiosta kokemuksiani. Olin mustaihoinen lapsi, tumma paksu kikkara tukka ja vaate lanteilla. Katsoin piilosta, kuin verhon takaa äitiäni, joka makasi selällään rinnallaan kantoliinassa pienempi lapsi. Ilmassa oli väkivallan uhkaa, jotain tapahtui ja koin olevani täysin ulkopuolinen, jotenkin kykenemätön vaikuttamaan tilanteeseen. Myöhemmin vartuttuani olin yksin ja tein kovasti töitä. Minulla oli hyvä ylväs ryhti ja kannoin

Tässä miun kokemus regressiossa. Oli aika rajalla välillä, että en nukahtanut, mutta sitten taas palasin näkemään ja kokemaan asioita. Olin pieni n 7-10 v tyttö resuisessa puuvilla mekossa paljain jaloin. Välit vanhempiini oli etäiset ja kylmät. Koin olevani ulkopuolinen, ei haluttu lapsi. Isä ja äiti jätti miut (kartanoon?), ehkä sodan/ muun ahdingon takia. Tein kartanossa

Jonkinlaisen menneen elämän tapahtuman näin – siitä kerroinkin chatissa. Ja lopussa kuolin mielestäni keuhkokuumeeseen. Mutta mikä oli minulle ehkä antoisinta, oli se kun katsottiin, mikä tapahtuma tässä elämässä on aiheuttanut hylkäämisen tunteen. Olen tehnyt juuri traumahoitoa siitä, että sairastun aina tähän aikaan vuodesta flunssaan, kun on hiihtolomat ja mun syntymäpäivä. Tämä vuodenaika on aina mulle

Olin 4-5-vuotias poika polvihousuissaan Englannissa 1800-luvulla. Nimeni oli Raymond. Äiti kuoli vuoteeseen tuberkuloosiin. Isä ei kestänyt surua eikä tilannetta, jossa jäisi yksin poikansa kanssa, joten hän lähti hyvin nopeasti ovesta ulos äidin vedettyä viimeisen henkäyksensä. Tiesin, ettei isä palaa takaisin enää koskaan. Itkin äidin kuolemaa ja isän lähtöä pitkään lattialle polvistuneena. Asetuin asumaan sittemmin hylätyn

”Siirrytään ajassa muutama sata vuotta taakse päin. On vanha lempeä nainen, harmaat hapset, ryppyiset kädet yllään vaalea karkeaa pellavakangasta oleva mekko, jossa punainen yläosa. On teljettynä johonkin hämärään tilaan, odottaa jotakin, mahdollisesti tuomiota. Tuomiota teosta, jonka on joskus tehnyt, jostakin anteeksi antamattomasta. Tuntuu pirtin lämpö. Oli lempeä, hymyilevä ja rakastava mies harmaassa pellava-asussaan. Hyvä, lapseton

Asiakaskokemus ryhmäregressiosta teemalla Fyysinen trauma: Kuljen ylös leveitä valkeita marmoriportaita, jossa ei ole kaidetta eikä seiniä. Kuin suoraan taivaalle. Huomaan olevani vihreä lohikäärme, jolla on pehmeä iho. Kotini on korkealla vuorilla toisten lentävien lohikäärmeiden kanssa. Meitä vanhempia on muutama ja 7 nuorempaa. Vanhemmat opettavat aina nuorempia. Maapallolla ei ole ihmisiä. Me olemme iloisia ja hyväntahtoisia.