Olin 4-5-vuotias poika polvihousuissaan Englannissa 1800-luvulla. Nimeni oli Raymond. Äiti kuoli vuoteeseen tuberkuloosiin. Isä ei kestänyt surua eikä tilannetta, jossa jäisi yksin poikansa kanssa, joten hän lähti hyvin nopeasti ovesta ulos äidin vedettyä viimeisen henkäyksensä. Tiesin, ettei isä palaa takaisin enää koskaan. Itkin äidin kuolemaa ja isän lähtöä pitkään lattialle polvistuneena.
Asetuin asumaan sittemmin hylätyn talomme vintille. Minulla oli kissa, Charles, seuranani. Elätin itseni näpistelemällä ja varastamalla kaikkea aikuisille. Minua käytettiin myös seksuaalisesti hyväksi miesten toimesta, palkkioksi näistä toimistani sain rahaa tai ruokaa.
Noin 10-vuotiaana elämässäni oli ystävällinen vanha rouvashenkilö, Martha, jonka luota sain turvaa, lämpöä ja ruokaa. Hänellä oli erittäin ystävälliset ja lempeät silmät. Tunnistin hänet tämän elämäni jo edesmenneeksi isoisäkseni isäni puolelta. Kun olin 12-vuotias, Martha pidätettiin jostain syystä ja taas jäin yksin. Turvani oli poissa. 15-vuotiaana olinkin jo hyvin kylmä ja isot muurit ympärilleni kasvattanut nuorukainen.
Aikuisena minulla oli oma kiva asunto, vaimo Clara sekä tytär Estella. Olin edelleen hyvin epäluottavainen kaikkia muita ihmisiä kohtaan, paitsi Claraa, joka oli saanut sydäntäni vähän sulatettua. Myin lehtiä kioskista ja harrastin myös muutakin ei niin rehellistä myyntitoimintaa.
Kuolin 88-vuotiaana tyttäreni Estellan talossa vuoteella maaten keuhkosyöpään. Estella istui vuoteeni vieressä. Näin hänen takanaan pienten lapsenlapsenlasteni vipeltävän ympäriinsä. Pyysin Estellalta anteeksi kaikkea. Elämäni oli rankkaa ja opettavaista ja osoitin katumusta kuolinvuoteellani. Koin viimein pääseväni rauhaan, kun jätin ruumiini levollisena.
