Jonkinlaisen menneen elämän tapahtuman näin – siitä kerroinkin chatissa. Ja lopussa kuolin mielestäni keuhkokuumeeseen.
Mutta mikä oli minulle ehkä antoisinta, oli se kun katsottiin, mikä tapahtuma tässä elämässä on aiheuttanut hylkäämisen tunteen.
Olen tehnyt juuri traumahoitoa siitä, että sairastun aina tähän aikaan vuodesta flunssaan, kun on hiihtolomat ja mun syntymäpäivä. Tämä vuodenaika on aina mulle hirveää. Kärsin kylmyydestä, en saa oikein mitään aikaiseksi ja usein sairastan kovan flunssan. Koska tämä on toistuva, epäilen siinä olevan uskomuksia tms. Vaikka traumahoito tehtiin parisen viikkoa sitten, sairastuin silti.
Nyt sitten lopussa mentiin tämän elämän hetkeen, missä on kokenut tulleensa hylätyksi, niin minä näin itseni suoraan synnytyssairaalassa (helmikuu 1977). Mulla oli syntyessä lonkkaluksaatio, ja minut laitettiin pitkäksi aikaa lastoihin. Vauvat pidettiin eri huoneissa kuin äidit. Äitini muistaa vieläkin, kun erotti mun kovan itkuni sieltä. Minua ei voinut lastojen vuoksi ottaa oikein syliinkään. Tunsin, että minun oli kylmä, olin yksinäinen, epätietoinen kaikesta ja epätoivoinen. Kaipasin takaisin äidin läheisyyteen ja lämpöön. Onhan se varmasti ollut kauhea shokki joutua kohdusta tuollaiseen paikkaan. Sen jälkeen olen tainnut sairastella talvisin flunssaa ja inhota kylmää, enkä saa oikein mitään aikaiseksi, kun olen vähän niinkuin ”lastoissa”.
