Tässä miun kokemus regressiossa. Oli aika rajalla välillä, että en nukahtanut, mutta sitten taas palasin näkemään ja kokemaan asioita.
Olin pieni n 7-10 v tyttö resuisessa puuvilla mekossa paljain jaloin. Välit vanhempiini oli etäiset ja kylmät. Koin olevani ulkopuolinen, ei haluttu lapsi.
Isä ja äiti jätti miut (kartanoon?), ehkä sodan/ muun ahdingon takia.
Tein kartanossa pikkupiikana työtä, kovasti ahersin navetassa pienempien eläinten kanssa ja keittiössä juoksin asioita hakemaan ja viemään…
Keittäjämummo oli lempeä ja sääli minua, piti silmällä ja neuvoi. (tämän elämän isäni äiti)
Nuorena naisena näin oman kodin, mutta mieheni oli kylmä ja etäinen. Siksi kai syntyi vain 1 tyttö meille.
Raadoin puutarhassa ja navetassa ja kodin hoidin hyvin.
Olin murehtija, itku herkkä mutta huolehtivainen aikuinen nainen.
Tytär jäi etäiseksi ja meidän välit eivät olleet lämpimät. Hänellä oli poikalapsi joka oli miulle läheinen ja rakas.
Kuolinvuoteellani hän oli vuoteen vieressä , pidellen kädestä kiinni. Puhuttiin asioita.
Viimeiset toiveeni olivat, että hänellä olisi parempi, rakastavampi elämä kuin miulla.
Nykyisen elämän hylkäämiseen hypätessä olin sikiö asennossa pimeässä vaatekomerossa itkua tuhertamassa. Huoneessa oli äiti ja sisko – puuttui isä.
Isä oli hyljännyt minut, ennen olin ollut *isän tyttö*. Välit äitiin ja siskoon etäiset.
Tunne tulee sieltä asti, että miehet pettää luottamuksen ja jättävät yksin.
Parannus lämpö, läheisyys, läsnäolo, ymmärrys minua kohtaan ja ryhmähalaus oli lämmin ja rakastava. Tuli turvallinen olo.
Ristiselkä pahiten ottanut osumaa, kädet, polvet ja lantio sekä rintakehä myös tumman harmaana. Kun se haihtui pois rintaan tuli kirkasta valoa, lantioon / selkään oranssia ja polvet ja jalat punaista tilalle.
Kädet ovat nyt paremman tuntuiset, ei niveliä koske.
Oma koira oli vastassa iloisesti häntäänsä heiluttaen. Rappuset eivät tuottaneet sille minkäänlaista pelkoa kun kavuttiin ylöspäin.
Olin itse hyljännyt nuorena naisena jossain elämässä äpärä vauvan. Pelotti tulevaisuus tämän kanssa.
