Tyttö on etsimässä kristallia, joka taittaisi valon juuri oikealla tavalla ja avaisi ihmisten silmät näkemään illuusion läpi. Hän aikoo yrittää kristallin avulla estää uhrirituaalin toteuttamisen. Hän ei tykkää näistä rituaaleista, ja sitä paitsi tällä kertaa uhrikivellä makaa hänen paras ystävänsä.
Uhrikivi on singahtanut taivaalta maahan. Se putosi ihmisen päälle, ja siitä keksittiin, että kivi janoaa verta, ja sitä alettiin käyttää uhrikivenä. Se raahattiin pyramidimaisen temppelin huipulle, jossa uhrimenoja oli tehty jo kauan ennen kiveä.
Kivi on peräisin toiselta planeetalta. Se sinkoutui sieltä yhteenoton seurauksena. Planeetalla elettiin rauhassa ja harmoniassa, eikä siellä koskaan tapahtunut mitään. Kivi oli siellä hoitokivi. Harmoniasta huolimatta planeetan asukkaat tiedostivat, että on olemassa myös toisenlainen maailma, ja sen vuoksi he pitivät jatkuvasti vartiovuoroja. Vartiossa ylläpidettiin energeettistä suojaa, ja vartiovuoron jälkeen ihmistä hoidettiin kiven päällä, jotta hänen energiansa saatiin taas elpymään ja tasapainoon, sillä energeettisen suojan ylläpitäminen oli energioille kuluttavaa. Tämä kansa oli Lyyran jälkeläisiä.
Kauan ennen heidän sivilisaatiotaan oli toinen planeetta, jossa elivät heidän esi-isänsä. Se planeetta räjähti kahtia. Planeetalla eli kaikkien rotujen edustajia. Siellä kaikki oli luotu, se oli kaikkien rotujen alkukoti.
Planeetan sisälle alkoi kasvaa paine, ja siitä paineesta muotoutui muna. Se oli tavallaan planeetan jätetunkio. Jäte oli huolta, ahneutta, kaunaa, epäilyksiä – kaikkia niitä negatiivisia tunteita, joita planeetan asukkaat eivät halunneet tuntea eivätkä tunnustaa, ja jotka he vain työnsivät syrjään, sillä he olivat tottuneet näkemään pelkää valoa, eivätkä halunneet nähdä tummaa. Planeetan maaperä imi ja imi näitä energioita itseensä, kunnes se ei enää pystynyt imemään niitä enempää, vaan planeetan oli pakko purkaa ne johonkin, ja niin ne alkoivat ottaa fyysistä muotoa. Näin sai alkunsa neljällä jalalla kulkeva matelijaolento, joka kaivautui planeetan sisältä pinnalle. Mutta planeetan asukkaat eivät halunneet nähdä matelijaakaan, joten he sulkivat tältä silmänsä. Aina kun matelijaa kieltäydyttiin näkemästä, sen voima kasvoi ja energia muuttui entistä tummemmaksi.
Ajan saatossa olento oli luonut itselleen planeetan, mustan ison planeetan. Mutta ihmiset eivät edelleenkään halunneet nähdä matelijaolentoa, eivätkä sen planeettaa. Joten tummaa energiaa virtautettiin alkuplaneetan sisään edelleen, ja lopulta planeetta ei kestänyt sitä enää. Se hajosi.
Räjähdys oli niin valtaisa, että sitä ei kukaan voinut olla huomaamatta. Se herätti ihmiset näkemään, että on muitakin värejä kuin valkoinen. Järkytyksen seurauksena osa planeetoista muuttui tumman energian planeetoiksi, osa oli valkoisen energian planeettoja. Näin kokonaisuudessa vallitsi tasapaino.
Nyt Lyyran jälkeläiset elävät alkuplaneetan räjähdyksessä irronneella kappaleella. Matelijaolento kuiskuttaa koko ajan ihmisten mieliin omaa myrkkyään: vihaa, katkeruutta, kaunaa – ja sitä myrkkysihinää vastaan planeetan vartijat pitävät suojaa yllä.
Matelija ei pidä siitä, että häntä ei nähdä, ja siksi se kiinnittää nyt kaiken huomionsa tähän planeettaan. Suojan ylläpitäminen tulee entistä raskaammaksi. Lopulta planeetan suojus murtuu, ja matelija itse läsähtää planeetan pinnalle. Planeetan peittää musta töhnä, joka imee kaiken alleen. Jysähdyksen voimasta hoitokivi sinkoaa lentoon, ja samassa sinkoutuu lentoon myös pieni lapsi, tyttö. Lapsi on kuuro eikä hän kykene kävelemään. Sekä kivi että lapsi päätyvät Maa-planeetalle, samoille seuduille.
Parantajanainen hoitaa tyttöä. Hän opettaa lapsen myös parantamaan itseään, ja niin hän saa parannettua itseltään kuurouden ja pystyy alkamaan kävellä.
Yhteisöä dominoi mieshallitsija. Hän johtaa uhrirituaaleja. Nyt tytön paras ystävä on uhrattavana, koska hän oli uskaltanut sanoa miehelle vastaan. Tyttö aikoo yrittää estää rituaalin herättämällä ihmiset näkemään miehen todelliset kasvot. Kun hän nostaa oikeanlaisen kristallin ylös, illuusion verho raottuu ja miehen oikeat kasvot näkyvät selvästi.
Kun ihminen on kokenut sekä mustan että valkoisen, ei siitä tule harmaata, vaan siitä tulee värien kirjo, tulee tasapaino ja ihminen on omassa voimassaan. Silloin hänen ympärillään ei enää tarvita illuusiota, vaan illuusio haihtuu. Mies todellisessa olemuksessaan oli illuusio ja hän haihtui tyhjyyteen eikä palaa ennen kuin joku hänet uudelleen luo. Hän saa voimansa siitä, että häntä ei nähdä.
Kun hallitsijamies on poissa, parantajanainen, tyttö ja tämän ystävä lähtevät meren taakse. Siellä on maa, jossa on jo valmiiksi valoa ja varjoja. Siellä on aito rauha, jota ei ylläpidetä suojauksilla tai säännöillä. Siellä eletään – nauretaan ja itketään.
