Regressiovideo: Äiti Maa kylmäkäsittelee

Jaa somessa

Suuressa kirjastossa pyöreässä pienessä huoneessa, kuin iglussa, on kirjoja, jotka koskevat Maan historiasta tapahtumia, joissa elementteinä on ollut lumi ja jää. Valittu kirja tuo aikamatkaajan päiväntasaajalle Kaakkois-Aasian suunnalle. Maiseman peittää tasainen lumi- ja jääkerros.

Ennen jään tuloa luonto oli vehreää. Ihminen oli vielä jollain tapaa alkeellinen, ja ihmiset asuivat pienissä kylissä.

Ilmaston viileneminen tapahtui hitaasti, ja siellä asuvat siirtyivät kylmyyden alta pois. Osa kasveista kuoli, osa muuntautui ja sopeutui kylmempään ilmanalaan.

Viileneminen lähti Äiti Maan sisäisestä reagoinnista, joka sai aikaan sen, että siihen kohtaan pintaan ei enää tullut niin paljoa lämpöä. Äiti Maan tietoisuudessa tapahtui muutos, joka aiheutti muutoksen siinä kohtaa hänen kehoaan. Samalla prosessi loi jotain uutta hänen pinnalleen.

Nytkin Äiti Maalla on prosesseja menossa, ja hän haluaa puhdistaa sellaista, mikä on tullut ihmiskunnan vaikutuksesta. Äit Maa on kuitenkin huolehtivainen eikä halua tehdä puhdistusta tavalla, joka aiheuttaisi massakuolemia. Hän tekee sen hyvällä tavalla.

Kylmä kausi muokkasi elämää maan pinnan alla, ja kun lämpö taas palasi, nousi pintaan uudenlaisia versioita kasvillisuudesta ja pieneliöstöstä.

Jos olet kiinnostunut omasta regressiohypnoosisessiosta, sivuiltani www.hannahrohkea.com löydät ajanvarauskalenterin sekä lisätietoa regressiohypnoosista. Telegram ja Facebook: Hannah Rohkea Palvelut.

 

Lisää kirjoituksia

Videot

Regressiovideo: Henkinen ja maallinen tasapainossa

Sielu on palannut elämästä, jossa kuolemanpelko hallitsi ja määritti sitä, mitä uskallettiin tehdä ja mikä oli kiellettyä. Nyt sielun näkökulmasta katsottuna hän näkee, että kuolemanpelko

Videot

Regressiovideo: Henkinen amputaatio

Nuori mies on yhteisönsä tähystäjä. Hän kykenee kristallin avulla näkemään säänmuutoksia. Alueella on toisinaan rajuja myrskyjä. Myrskyt eivät ole luonnollista alkuperää, vaan säätä manipuloidaan. Myrskyillä

Scroll to Top
Hannah Rohkea
Yksityisyys

Sivusto kokonaisuudessaan käyttää evästeitä käyttökokemuksen parantamiseen. Evästeiden tiedot ovat tallennettuna selaimeesi ja ne suorittavat toimintoja kuten tunnistavat kun palaat sivustolle sekä helpottaa ylläpitoa ymmärtämän mitkä osiot sivustosta ovat kiinnostavimmat ja hyödyllisimmät.