Asiakaskokemus ryhmäregressiosta – Kosminen tuho

Jaa somessa

”Hän on sotilas, kylmäverinen ja täysin tunteeton tappaja, osa koneistoa. Olemus on hoikka ja lintumainen/liskomainen. Iho on väriltään ruskeanvihertävä ja suomujen peittämä. Päässä on jonkinlainen pään osittain peittävä taistelukypärä ja keho osittaisen lilan, sinisen ja helmenvalkoisen haarniskan verhoama. Sormien ja varpaiden jatkeena on mustat koukkumaiset kynnet. Maisema on karu, kivikkoinen, pimeä ja ympärillä musta avaruus. Maiseman valaisee heikosti lähellä olevat tähdet ja planeetat.

Koti on jossakin muualla. Koti sijaitsee vehreässä, valoisassa paikassa ja on luolamainen sekä vaatimaton. On vanhemmat, mutta heihin ei tunnu olevan mitään tunnesiteitä kuten ei kehenkään muuhunkaan.

Olennossa herää syystä tai toisesta halu vastustaa käskyä. On mahdollista, että tukena on pieni ryhmä samoin ajattelevia. Tulee tunne, että tuhoa, hävitystä ja kärsimystä on aiheutettu riittävästi ja nyt riittää. Vastustaminen johtaa vangitsemiseen, mutta se ei tunnu haittaavan. Olento ei välitä. Sisimmässään olento tietää, että hänen tekonsa tulee heikentämään oman sivilisaationsa iskuvoimaa merkittävästi ja vahvistamaan vihollisen asemaa. Olento ei edelleenkään välitä vaan tuntee, että hänen sivilisaationsa elinkaari on tullut päätepisteeseen. Sen on aika tuhoutua.

Olento on vangittuna, kun pommitukset alkavat. Hän tuntee suurta rauhaa, koska tuntee tehneensä oikein vastustettuaan auktoriteettia ja on valmis poistumaan tästä inkarnaatiosta. Kukaan ei hallitse ikuisesti. Tulee muistaa, että jossakin on aina joku suurempi, vahvempi ja voimakkaampi. Viesti, jonka hän halusi välittää johtajille. Kaikki katoaa, pyyhitään pois ja jäljelle jää vain tomua avaruudessa.

Seuraavaksi tai hyvin pian hän pääsee kokeilemaan hallitsijan tai johtajan roolia, määränpää planeetta maa.”

Lisää kirjoituksia

Videot

Regressiovideo: Henkinen ja maallinen tasapainossa

Sielu on palannut elämästä, jossa kuolemanpelko hallitsi ja määritti sitä, mitä uskallettiin tehdä ja mikä oli kiellettyä. Nyt sielun näkökulmasta katsottuna hän näkee, että kuolemanpelko

Videot

Regressiovideo: Henkinen amputaatio

Nuori mies on yhteisönsä tähystäjä. Hän kykenee kristallin avulla näkemään säänmuutoksia. Alueella on toisinaan rajuja myrskyjä. Myrskyt eivät ole luonnollista alkuperää, vaan säätä manipuloidaan. Myrskyillä

Scroll to Top
Hannah Rohkea
Yksityisyys

Sivusto kokonaisuudessaan käyttää evästeitä käyttökokemuksen parantamiseen. Evästeiden tiedot ovat tallennettuna selaimeesi ja ne suorittavat toimintoja kuten tunnistavat kun palaat sivustolle sekä helpottaa ylläpitoa ymmärtämän mitkä osiot sivustosta ovat kiinnostavimmat ja hyödyllisimmät.