Asiakaskokemus ryhmäregressiosta – Suljetun paikan kammo

Jaa somessa

”Siirrytään ajassa muutama sata vuotta taakse päin. On vanha lempeä nainen, harmaat hapset, ryppyiset kädet yllään vaalea karkeaa pellavakangasta oleva mekko, jossa punainen yläosa. On teljettynä johonkin hämärään tilaan, odottaa jotakin, mahdollisesti tuomiota. Tuomiota teosta, jonka on joskus tehnyt, jostakin anteeksi antamattomasta.

Tuntuu pirtin lämpö. Oli lempeä, hymyilevä ja rakastava mies harmaassa pellava-asussaan. Hyvä, lapseton parisuhde. Oli myös onnellinen lapsuus, rakastavat vanhemmat, perheen ainokainen, vanhempiensa silmäterä. Iso tupa, jossa suuri, pyöreä kakluuni. Vartuttuaan lähti herraperhettä piikomaan. Herraperheen isäntä raskaaksi saattoi, salassa synnytti, vastasyntyneen kuristi ja suohon hautasi.

Lapset jäänteet vuosikymmeniä myöhemmin suosta löysivät ja löydöstään kylällä kertoivat. Nainen kiinni otettiin ja vastuuseen teostaan saatettiin. Katosi lempeys, hymy ja rakkaus kasvoilta miehen, astui tilalle pettymys.

Kutsuttiin paikalle vallesmanni sekä pappi oman kylän. Elävältä haudattavaksi määrättiin, arkkuun laitettiin ja hautausmaan multiin laskettiin. Oli paikalla kylän väkeä, synkkä kovin tunnelma eikä osakseen armoa sääliä saanut. Nousi pelko, paniikki, kun hiljaisessa pimeässä yksin makasi. Syttyi sydämessä tällöin ymmärryksen valo, joka pimeyden pois lakaisi. Ei kohtaloaan surrut vaan armon itselleen soi ja anteeksi antoi. Siispä omana tuomarinaan hetkellä viimeisellä toimi, katosi pelko ja matkaan levollisena lähti.

No hard feelings.”

 

Lisää kirjoituksia

Videot

Regressiovideo: Henkinen ja maallinen tasapainossa

Sielu on palannut elämästä, jossa kuolemanpelko hallitsi ja määritti sitä, mitä uskallettiin tehdä ja mikä oli kiellettyä. Nyt sielun näkökulmasta katsottuna hän näkee, että kuolemanpelko

Videot

Regressiovideo: Henkinen amputaatio

Nuori mies on yhteisönsä tähystäjä. Hän kykenee kristallin avulla näkemään säänmuutoksia. Alueella on toisinaan rajuja myrskyjä. Myrskyt eivät ole luonnollista alkuperää, vaan säätä manipuloidaan. Myrskyillä

Scroll to Top
Hannah Rohkea
Yksityisyys

Sivusto kokonaisuudessaan käyttää evästeitä käyttökokemuksen parantamiseen. Evästeiden tiedot ovat tallennettuna selaimeesi ja ne suorittavat toimintoja kuten tunnistavat kun palaat sivustolle sekä helpottaa ylläpitoa ymmärtämän mitkä osiot sivustosta ovat kiinnostavimmat ja hyödyllisimmät.