Regressiovideo: Vesimies

Jaa somessa

Asiakkaana tässä sessiossa on Mikko Leppikangas, muusikko ja säveltäjä, jonka Youtube-kanavalta löytyy musisoinnin lisäksi musiikkiterapia-videoita, henkisen kasvun vloggaamista erinäisistä aiheista, sekä myös pohtivaa arkisempaa materiaalia. Instagramista Mikon musiikki-aiheisen kanavan voi löytää @mikkoleppikangasofficial ja vlogi-aiheisen nimellä @wanderingbrothercrescent https://youtube.com/@mikkoleppikangas7263
Miehellä on kidukset ja pienet räpylät, joiden avulla hän liikkuu vedessä. Hän on vartaloltaan ihmismäinen, mutta hänen ihonsa on välkehtivä ja suomuinen. Hän isokokoinen ja kunnioitettu. Hän on vartija ja hänellä on atrain aseena. Hänen tehtävänään on puolustaa yhteiskuntaansa ja sen rakastettua prinsessaa.
Mies on vihainen. Yhteiskunnan ilmapiiri on muuttunut sotaisammaksi. Sinne on tullut näkymätön uhka ja vesimaailmassa se energia leviää tehokkaasti. Energia itsessään tekee vihaiseksi ja levottomaksi.
Ulkopuolinen rotu on hyökännyt vesi-ihmisten kimppuun, tappanut heidän johtajansa ja kohottanut itsensä heidän yläpuolelleen. Mies on joutunut ongelmiin, sillä hän on voimakas luonteeltaan eikä pysty antautumaan yhteistyöhön valloittajan kanssa. Hän ei pelkää eikä piittaa siitä, että vaikka henki menisi.
Prinsessa on joutunut orjaksi. Tahtotila prinsessan pelastamiseksi on kova. On syntynyt vastarintaliikettä. Suunnitelmat pistetään käytäntöön, seuraa kaaos ja moni kuolee. Vastustaja on voimakkaampi ja prinsessa ei selviä. Häntä oli kidutettu pahasti. Mies on muita lajitovereitaan vahvarakenteisempi ja hän pääsee pakoon.
Mies on siirtynyt elämään maalla. Hänen rotuisiaan ei juurikaan ole muita, mutta paikassa, jossa hän asuu, on useita eri rotuja. Siinä yhteiskunnassa on orjuutta, mutta mies on sentään vapaa. Hän sai elämäänsä uuden alun.
Vihan tuonut energia on vaikuttanut koko planeettaan. Sinne tuli jokin ulkopuolinen rotu. Ennen sitä ei planeetalla ollut vihaa.
42 min
Jos olet kiinnostunut omasta regressiohypnoosisessiosta, sivuiltani löydät ajanvarauskalenterin sekä lisätietoa regressiohypnoosista. Siellä ovat myös kuukausittain ryhmäregressioiden ajankohdat ja aiheet.

Lisää kirjoituksia

Asiakaskokemus

Asiakaskokemus ryhmäregressiosta – Linnanpiika

Olin menneessä elämässäni köyhän pienen puisen talon vanhin lapsi. Äiti oli jotenkin pieni ja sairas ja hiljainen, kuin elävä kuollut, robotti. Isä oli vahva, pitkä,

Videot

Regressiovideo: Vuosisatainen sukuviha

Nuori mies on aatelisperheen vanhin poika, ja hänet vihitään nyt vanhojen, hallitsevien sukujen salaisiin tietoihin. Alueen asukkaista on kautta aikain kerätty ja kirjattu ylös tietoja,

Scroll to Top