Tonttuyhteisö asuu metsässä maan alla. Heitä on moneen lähtöön. Tämä tonttu on jäkäpäinen, ei tahdo kuunnella muita ja tietää itse parhaiten, miten toimia.
Eräänä päivänä tonttu näkee metsässä ihmisen. Hän tietää kyllä ihmisistä, ja tietää sen, että heidän kanssaan tulee olla varovainen ja pysyä piilossa, mutta hän ei ole aiemmin kohdannut ihmistä. Hän tarkkailee ihmistä. Ihminen on ollut kalastamassa, sytyttää nuotion ja alkaa laittaa kalaansa ruoaksi.
Tontulle tulee aivan vastustamaton kiusaus näyttäytyä ihmiselle ja sanoa ”PÖÖ!”. Ihmiseltä lentävät kalat ympäri nuotiota, kun tämä säikähtää ja painelee pakoon. Tonttukin pakenee paikalta, mutta häntä naurattaa aivan mahdottomasti.
Tonttupäällikkö toruu tonttua ankarasti. Tonttua nolottaa ja hän lupaa, ettei ikinä enää pelästytä ketään tuolla tavalla. Silti tonttua naurattaa vieläkin, mutta ei hän sitä tonttupäällikölle näytä.
Ihminen palaa metsään. Hän haluaa saada selville, että näkikö hän oikeasti jotain vai kuvitteliko hän vain. Tonttu tarkkailee häntä taas, mutta pysyy piilossa tällä kertaa. Asia jää selvästi mietityttämään ihmistä.
Ihminen tulee vielä kerran takaisin. Vuosia on kulunut ja hän on jo vanha mies. Asia on mietityttänyt häntä kaikki nämä vuodet ja nyt hän puhuu ääneen. Pyytää, että jos joku täällä metsässä on, niin tulisi esiin. Tonttu on taas tarkkailemassa, mutta ei tule esiin, koska on niin luvannut. Mutta nyt asia jää kalvamaan häntäkin. Hän olisi oikeasti halunnut mennä ihmisen luo, mutta ei voi rikkoa tonttusääntöjä. Hänen ei olisi alunperinkään pitänyt mennä näyttäytymään ihmiselle ja pelästyttämään tätä.
Tontun elämä kesti yli 400 vuotta. Mutta hänen tekonsa jäi painamaan häntä ja hän haluaa sovittaa. Niinpä sielut sopivat, että tavataan seuraavassa elämässä ja sitten on toisen vuoro tehdä jotain. Heistä kahdesta tehtiin pidempiaikainen työpari tänne elämän oppikouluun, tavoitteena oppia tuntemaan miltä mikäkin tunne tuntuu.
12 min
Jos olet kiinnostunut omasta regressiohypnoosisessiosta, kotisivuiltani löydät ajanvarauskalenterin sekä lisätietoa regressiohypnoosista. Siellä ovat myös kuukausittain ryhmäregressioiden ajankohdat ja aiheet. Saatavilla myös kirjallisia edellisten elämien tulkintoja, ks. tarkemmin kotisivuiltani. Telegram ja Facebook: Hannah Rohkea Palvelut.