Regressiovideo: Putoamisia ja vajoamisia

Jaa somessa

Vauva on pudonnut vaunuista ja lyönyt päänsä. Päähän koskee ja koko keho on jännitystilassa. Tunne on kauhu.
 
Hevosrattaat kaatuvat. Henkilö lentää ulos rattaista ja syöksyy alas jyrkkää kallionrinnettä. Ennen paiskautumistaan alas hän ehtii tuntea samaa kauhuntunnetta kuin vauvana nykyisessä elämässään.
 
Siirrytään Atlantiksen aikaan. Henkilö ottaa vastaan pienen lapsen ja uhraa sen heittämällä sen alas jonnekin kuumaan. Hän on valtansa sokaisema ja uhraa pitääkseen valta-asemansa. Jos hän lakkaisi uhraamasta, tulisi joku toinen hänen tilalleen ja hän menettäisi kaiken.
 
Henkilö on ollut muiden valtaapitävien mukana hyväksymässä ympäristöön epäsopivan teknologian käyttöönottoa. Teknologialla voidaan hallita ihmisiä. Mutta sen värähtely saa koko systeemin romahtamaan. Henkilö tuntee kauhua tajutessaan, että nyt eivät asiat ole hyvin.
 
Jokin ydin räjähtää. On syntynyt epätasapainotila, jossa materia ei enää pysy kasassa, vaan romahtaa. Maa jalkojen alla värähtelee.
 
Jälkeenpäin vuoret ovat poissa ja vain matala kallio näkyy vedenpinnan päällä. Osa ihmisistä on päässyt veneisiin ja pakoon.
 
Sielulla olisi ollut mahdollisuus toimia siinä elämässä toisinkin. Tavoitteena oli pitää pyhyys ja pahuus tasapainossa, mutta vaakakuppi keikahti täysin pahuuden puolelle, kun valta pääsi sokaisemaan. Nyt vaakakupit ovat tasapainossa, mutta siihen on tarvittu pitkä matka. Sillä matkalla on opittu nöyryyttä ja hyvyyttä.
 
32 min
Jos olet kiinnostunut omasta regressiohypnoosisessiosta, kotisivuiltani löydät ajanvarauskalenterin sekä lisätietoa regressiohypnoosista. Siellä ovat myös kuukausittain ryhmäregressioiden ajankohdat ja aiheet. Saatavilla myös kirjallisia edellisten elämien tulkintoja, ks. tarkemmin kotisivuiltani. Telegram ja Facebook: Hannah Rohkea Palvelut.

Lisää kirjoituksia

Videot

Regressiovideo: Alussa oli Äiti Maa

Alussa oli sana. Se sana oli ”minä”. Joku oli tullut tietoiseksi itsestään. Se joku oli Äiti Maa. Kun Äiti Maa on tullut tietoiseksi itsestään, hän

Ryhmähoito

Kesäkuun ryhmäregressiohoidot

Kesäkuussa ryhmäregressiohoitojen teemana ovat ihmissuhteet:   Ti 6.6. klo 19                    Teemana Kiusatuksi tuleminen (ilmoittautuminen viim. su 4.6.) Su 11.6. klo 19                   Teemana

Scroll to Top