Kädet ovat pitkät ja kapeat, liian laihat ihmisen käsiksi. Myös keho on laiha ja pitkä, ihmismäinen, mutta ei kuitenkaan ihminen. Pää on pitkänomainen, ja kasvonpiirteet kulmikkaat.
Olento tarkkailee Maata. Hän katsoo kuinka järjetöntä ihmisten elämä välillä on. Heidän keskinäisissä suhteissaan ja päätöksenteossaan ei välttämättä ole mitään järkeä. Sitä ei voi ymmärtää ellei koe sitä itse. Olennon kotiplaneetalla elämä on hyvin ennaltamäärättyä, konemaista suorittamista – jopa tylsyyteen asti. Siksi häntä kiehtoo ihmiselämän ennalta-arvaamattomuus, ja hän haluaa päästä kokemaan itse millaista se on.
Voidakseen lähteä kokemaan elämiä Maassa, pitää ensin kasata tiimi, löytää ne oikeat sielut, sieluperhe, johon tulee istutetuksi. On etsittävä ne sielut, jotka sykkivät samalla aaltopituudella kuin itse. Äänen värähtely on kutsu heille, joiden ääni värähtelee samalla tavalla, ja näin he löytävät toisensa. Tämän tiimin jäsenille ominaista on olla eräänlainen outo lintu, joka ei sovi joukkoon, mutta he sopivat yhteen keskenänsä. Maan kokemukset tulevat hiomaan heitä armotta, mutta he löytävät tukea ja turvaa toisistaan.
Alussa on oppaita ja ohjaajia, mutta kokemuksen karttuessa tiimi saa itse enemmän päätäntävaltaa suunnitella omia elämiään ja kokemuksiaan. Aloitetaan helpommista kokemuksista ja edetään vaikeampiin.
Ensimmäisenä tutustutaan ihmisenä olemiseen ja ihmiskehon fyysisiin tarpeisiin, kuten esimerkiksi nälkään ja väsymykseen. Elämien edetessä hajaannutaan yhä laajemmalle, mutta aina välillä tavataan.
Tuntemattomaan hyppääminen välillä pelottaa ja arveluttaa, mutta sitä ei kuitenkaan halua vaihtaa pois, sillä palkinnot ovat niin suuret. Oman perheen saaminen ja rakastumisen tunteen huuma ovat olleet suuria kokemuksia. Omien epäonnistumisien kautta on oppinut sitä, mikä on oikeaa ja mikä väärää, mikä eettistä ja mikä epäeettistä toisia ihmisiä kohtaan.
Olennon omalla kotiplaneetalla kaikki on tarkkaan kontrolloitua. Yksikään pölyhiukkanen ei ole väärässä paikassa, ja luontokin on pitkälle kontrolloitu. Puut ovat tikkusuoria ja niissä on tietty määrä oksia ja ne ovat kääntyneinä tiettyyn suuntaan. Perhekäsitys on erilainen kuin ihmisillä: suoritetaan se, mikä lajin säilymisen kannalta on tarpeellista, mutta tunteita siihen ei liity. Kaikki vain suorittavat omaa elämäänsä kuin robotit. Ei ole erehdyksiä, ei irrationaalisuutta. Siksi on niin juovuttavaa, kun ihmisenä tunteet voivat viedä.
Vaikka ihmiskokemukset muuttavat ja muokkaavat kokijaansa, on kaikilla tiimiläisillä se yksi perusnuotti, joka heitä yhdistää. Se on muuttumaton. Se on nuotti, joka pistää kaipaamaan kaltaistaan ja tuo suunnattoman ilon, kun sen taas löytää toisessa ihmisessä. Se on silmien takana loistava valo, josta samannuottiset tunnistavat toisensa heti, kun katsovat toisiaan silmiin.
Ihmiskokemuksista on tullut jo ähky, ja nyt tuntuu, että pitää saada vetää henkeä välillä. Nyt olisi hyvä aika olla itse oppaana, jolloin saisi vähän irtiottoa fyysisestä maailmasta.
