Regressiovideo: Ote universumin aikakirjoista – Suomen kansan pimeä yö

Jaa somessa

Isossa huoneessa on lattiasta kattoon kirjahyllyjä. Pöydän ääressä istuu kolme vanhaa miestä, joilla on pitkät parrat. Jokaisella on edessään valtava kirja. Kirjoissa on koko tämän universumin historia. Vanhat miehet ovat universumin aikakirjojen vartijoita. He tuntevat koko ihmiskunnan historian, menneen ja tulevan. He ovat ylösnousseita mestareitakin paljon korkeammalla tasolla.

Kokijan tehtävänä on kanavoida ja tuoda tietoa Suomen kansalle. Suomen kansa on tärkeässä roolissa henkisen kasvun ja tietoisuuden laajentumisen esiin tuomisessa. Kokijan tiedotustehtävä tulee tavoittamaan laajan määrän ihmisiä – eikä vain Suomesta. Aikakirjojen vartijat ovat nyt kertomassa, että nyt alkaa uusi vaihe. He ovat aina tulleet, kun jokin vaihe on päättynyt, ja ovi uuteen aukeaa. Joka kerta on astuttava vähän entistä isompiin saappaisiin. Nyt vuorossa on kaiken tähän mennessä annetun tiedon julkituominen ja julkinen puhuminen yhä isommille joukoille ihmisiä.

Aikakirjoista näytetään kuvaa, jossa aurinko on laskemassa, ja on tulossa pimeää. Meille suomalaisille koittaa nyt aika, jolloin tuntuu, että olemme aivan pimeässä ja yksin. Pimeässä näkyy kuitenkin tuhansia pieniä valoja, ja niitä syttyy koko ajan lisää. Ihmisten oman tietoisuuden valot loistavat pimeässä. Ja aina kun ihmiset menevät yhteen ja kokoontuvat, se valo voimistuu. Mitä enemmän ihmisiä liittyy yhteen, niin sitä suuremmaksi valo kasvaa.

Auringon laskiessa pitkän pimeän yön ajaksi ovat puut hennon vihreässä kevään lehdessä.

Pimeydessä on levottomuuksia. Ihmiset ovat vihaisia, sillä he eivät enää tule toimeen omalla palkallaan. Etuuksia on nipistetty ja kaikki on kallistunut. Kapinamieli kytee. On myös pelokkaita ihmisiä, jotka pelkäävät osin oman kansan kansannousua, osin sitä, että mitä Venäjä tekee. Maailmalla kiehuu ja kuohuu ja uutiset kertovat levottomuuksista ja sodista maailmalla.

Kapinamieli konkretisoituu teoiksi. Rikotaan paikkoja, poltetaan autoja, mellakoidaan. Virkavallalla on vaikeuksia pitää hallinnassa niin isoja joukkoja, joita kaduilla on.

Mellakoinnin katkaisee kuin veitsellä leikaten Venäjän liikehdintä, jolloin ihmisten huomio keskittyy siihen, että mitä tapahtuu meidän rajoillamme. Venäjän joukot lähtevät pois Ukrainasta, ja niitä keskitetään Suomen rajalle. Mellakointi ja ihmisten vaatiminen tuottavat kuitenkin tulosta ja hallituksen on pakko taipua myönnytyksiin.

Vanha vihanpito ja pelko Venäjää kohtaan käsitellään pelästymisen kautta. Jotta meistä ikinä voisi tulla osa galaktista yhteisöä, on meidän ensin osattava elää sovussa meidän kaikkien naapureidemme kanssa täällä. Meidän täytyy löytää rauha, veljeys ja sisaruus eri kansojen kesken niin, että meillä ei enää ole rajoja, joilla seisovat aseistetut vartijat.

Meidän ei tarvitse enää kokea uudelleen samaa historiaa kuin Venäjän kanssa aiemmin on ollut, mutta meidän täytyy löytää rauha, paitsi itsestämme, niin myös itänaapurin kanssa. Nato ei voi olla se taho, joka osallistuu ja tuo rauhan, sillä Nato sotii, se pakottaa rauhan. Meidän täytyy itse oivaltaa, miten se rauha löytyy. Ja kun se ensin tapahtuu täällä, niin sitten se voi tapahtua myös muualla. Mutta se tulee viemään aikaa, koska ensin on käsiteltävä ihmisten pelot.

Prosessi tulee johtamaan siihen, että enää ei tarvita piikkilankoja ja rajavartijoita, ja voimme lopulta tehdä yhteistyötä.

Tietovuodot väärinkäytöksistä, kytköksistä ja korruptiosta, ja mitä kaikkea on tehty ihmisten terveyden heikentämiseksi ovat pysäyttäneet kansan. Ensin ei edes ymmärretä, että mitä kuullaan, mutta sitten aletaan tajuta, ja tästä lähtee räjähtävä energia liikkeelle.

Järkytykset seuraavat toisiaan niin, että ihmiset eivät ehdi palautua välillä. On koronaa, toimeentulovaikeuksia, mellakat, tietovuodot, ja sitten tulee Venäjä. Murehditaan yhtä asiaa, ja pian tulee seuraava. Osalle tässä on enemmän kuin mitä he pystyvät käsittelemään.

Kun pitkä pimeä yö päättyy, on puissa syksyisen värikkäät lehdet.

Valon kajastuksessa ei kajasta pelkästään auringon valo, vaan kaukana pohjoisessa on taivaalla laajoilla alueilla aluksia. Alukset ovat tulleet esiin ihan tarkoituksella. Ihmiskunnalle tuodaan julki se tieto, että emme ole koskaan olleet yksin täällä, ja että suurvaltojen johtajat ovat tienneet tästä. Ilmiö ei jää näkemättä keneltäkään.

Tämäkin on osalle ihmisistä järkytys. Mutta tietoisuus näistä on tähän mennessä lisääntynyt huomattavasti. Aiheesta on kerrottu ihmisille ja galaktisesta liitosta kertova kirja on ilmestynyt. Suomen joka kolkassa on ihmisryhmiä, jotka ovat näistä tapahtumista tietoisia. Ne ryhmät voivat kokoontua ja jakaa tietoa paikallisesti. Näin tietoisuus leviää, ja se aukaisee sarjan uusia tapahtumia ja mahdollisuuksia.

Tulee uutta teknologiaa ja monet yhteiskunnalliset järjestelmät muuttuvat. Toivo herää. Tulevaisuudennäkymät ovat hyvät. Ihmiset aktivoituvat ja kysyvät itse, että mitä he voisivat tehdä viedäkseen asioita eteenpäin. Näin rakentuu muutos ja tämän päivän nuoret aikuistuvat aivan toisenlaiseen yhteiskuntaan.

Lisää kirjoituksia

Videot

Regressiovideo: Sieluperhe

Kädet ovat pitkät ja kapeat, liian laihat ihmisen käsiksi. Myös keho on laiha ja pitkä, ihmismäinen, mutta ei kuitenkaan ihminen. Pää on pitkänomainen, ja kasvonpiirteet

Asiakaskokemus

Asiakaskokemus ryhmäregressiosta – Linnanpiika

Olin menneessä elämässäni köyhän pienen puisen talon vanhin lapsi. Äiti oli jotenkin pieni ja sairas ja hiljainen, kuin elävä kuollut, robotti. Isä oli vahva, pitkä,

Scroll to Top
Hannah Rohkea
Yksityisyys

Sivusto kokonaisuudessaan käyttää evästeitä käyttökokemuksen parantamiseen. Evästeiden tiedot ovat tallennettuna selaimeesi ja ne suorittavat toimintoja kuten tunnistavat kun palaat sivustolle sekä helpottaa ylläpitoa ymmärtämän mitkä osiot sivustosta ovat kiinnostavimmat ja hyödyllisimmät.