Olento seisoo korkealla kallionkielekkeellä ja katsoo edessään olevia vuoria. Hän on tullut tähän luolasta. Hänen takanaan on kokonainen luolien verkosto. Hänen kehonsa ei ole ihmisen keho eikä tämän paikan olosuhteet ole täysin sopivia hänen elimistölleen. Hän on kotoisin kaukaa toiselta planeetalta.
Kotiplaneetallaan hän oli osa ryhmää, joka tutki ja kehitti tapaa matkustaa ajassa. Monet ryhmät puuhasivat saman asian parissa, ja heidän kesken oli kuin kilpailu, että kuka saa kehitettyä siihen menetelmän. He kaikki halusivat Maahan. Maasta puhuttiin, että se oli kuin laboratorio, jossa voisi kokea ja tuntea kokemuksia, jotka täällä eivät olleet mahdollisia. Lisäksi siellä sanottiin olevan mineraaleja, jotka olisivat heillekin hyödyllisiä. Tietystä mineraalista saataisiin tietyn kaavan avulla ainetta, joka olisi hyvin kestävää, ja sitä voitaisiin käyttää liikkumisessa pitkillä matkoilla.
Tämä olento ei ole Maahan lähdöstä niin innostunut kuin muut. Häntä epäilyttää, että jos sinne Maahan pääsee, niin pääseekö sieltä enää takaisin.
On rotu, joka jo kulkee Maassa. He ovat isokokoisia ja järkälemäisiä. Heillä ei varsinaisesti ole kasvonpiirteitä ja pää on kuin kivenmurikka. He etsivät ja hakevat Maasta mineraaleja. Mutta he tarvitsevat näiden toisten entiteettien osaamista valmistaa ainetta, sillä sitä tietämystä heillä ole.
Kulkemistehtävät on ratkaistu ja Maahan on paljon liikennettä. Aluksia tulee ja menee. Maassa on nyt monia eri ryhmittymiä, jotka antavat Maan asukkaille tietoa, opettavat, rakentavat energiavoimaloita ja juhlapaikkoja. Tarkoituksena on kehittää ja jalostaa Maan asukkaiden olosuhteita ja tietoisuutta. Kaikki tapahtuu Neuvoston valvonnan alaisena ja koordinoimana. Mutta on myös niitä ryhmiä, jotka toimivat Maassa ohi Neuvoston valvonnan, omiin tarkoituksiinsa. Neuvosto on heistä tietoinen ja antaa varoituksia ja ohjeita heille, mutta he tekevät omiaan silti. Kivipäät louhivat mineraaleja vailla kunnioitusta Maata kohtaan ja jättävät jälkeensä elottomia raunioita, ja liskot toimivat maan alla erillään muista.
On kulunut tuhansia vuosia Maan aikaa. Sitä paikkaa, johon olento ryhmänsä kanssa alunperin tuli, ei enää ole. Se hävitettiin. Siellä alkoi lopulta mennä vähän kaikki pieleen. Maahan oli tullut monia rotuja, rodut sekoittuivat sekä keskenään että Maan asukkaiden kanssa, ja he alkoivat käyttää opetuksia väärin. Lisäksi Maan alkuperäisihmisille tehtiin pahaa, joten Neuvosto päätti hävittää koko paikan ja upotti sen.
Olento ei ollut paikalla tuhon sattuessa, vaan hän katsoi sitä vuorilta. Hän oli osoitettu lähtemään kivipäiden oppaaksi tunnistamaan näiden vuorilta löytämää mineraalia, mutta hän oli päättänyt jo lähtiessä, että ei aio kertoa näille. Kun kivipäät näyttävät hänelle löydöstään, olento sanoo, ettei tunnista sitä, jolloin kivipäät ottavatkin hänet vangikseen, eivätkä päästä häntä palaamaan ryhmänsä luo. Luolastosta on vain yksi uloskäynti, ja siinä seisoo vartija.
Olento oppii ajan myötä tuntemaan osan luolastosta. Siten hän löysi myös tämän käynnin ulos kallionkielekkeelle. Siinä hän nyt seisoo kivipäiden vankina. Hänen asemapaikkansa on tuhoutunut, ryhmänsä hajaantunut ja Maahan suuntautuva liikenne lakannut. Kaikki on kaaoksessa. Hän tuntee olevansa valmis luovuttamaan. Hän käy makuulle ja päätöksensä elämänsä päättymisestä tehtyään hänen sielunsa jättää kehon.
Nyt hän on vapaa ja tuntee helpotusta. Siinä elämässä tehdyt asiat olivat tarpeellisia ja sovittuja. Ne kuuluivat hänen tehtäväänsä. Hän on sopinut sekaantuvansa Maan asioihin. Mutta koko tehtävä ei ollut vielä tässä, vaan hänen tulee palata Maahan ihmisenä.
